maanantai 3. elokuuta 2015

Oon ollut nyt kuukauden ja kaks viikkoo kotona ja oon vieläkin ilman konetta, niin teen tän loppupostauksen mun vaihtovuodesta nyt mun padilla, ei tuu ehkä kaunein postaus :D









Tuntuu vieläkin vähän oudolta olla takas Suomessa ja elää mun elämää taas mitä elin ennen vaihtovuotta. Silti asiat mun elämässä on muuttunut, katson ja ajattelen asioita eritavalla ennen kun vaihtoon lähin. Mulla painaa joka ikinen päässä koti-ikävä jenkkeihin, mutta en oo kokoajan surullinen, vaan ajattelen usein hymy suussa näitä ihmisiä siellä jenkeissä. Tuntuu vaan niin hyvältä että on ihmisiä jenkeissä ja vaihtarikavereita pitkin maailmaa jotka välittää musta, niin tulee iloinen ja rakastettu olo. Ekan kerran kun skypetin mun hostperheelle tuli itku, mutta ne vaan saa mut tuntemaan oloni niin onnelliseks että hyvin mielin pystyin sanoo heipat ja katkasta puhelun.

Ne vikat päivät jenkeissä näin mun kavereita ja tehtiin mitä normaalistikkin tehtiin, käytiin graduationissa, syömässä, pidettiin yökyliä ja kävin juhlissa niitten kaa. Mun suomiperhe tuli viikkoo ennen meille asuun ennen kun lähin, ja mun hostit ja perhe tuli niin hyvin toimeen, että me kaikki itkettiin kun sanottiin hyvästit lentokentällä ja lähettiin perheen kans takas suomeen. Kun kysyin mun perheeltä että miten te nyt noin surulliseksi tulitte, niin sain vastauksena "cindy ja charles (mun hostit) on vaan niin upeita ihmisiä." Just sen takia mulle se lähtö oli tähän menneesä vaikein asia, ja te vaihtarit kyllä tiiätte sen tunteen. Ennen kun lähettiin kentälle, mun kaks parasta kaveria, hannah ja ruby, järjesti yllätyksen mulle, ja tuli meille just ennen kun lähin sanoo hyvästit. Alunperin hannah ei ois päässy sanoo vikoja hyvästejä, mutta se kirjaimellisesti karkas kotoo näkeen mua. Ne hyvästit siinä tuntu niin kauheelta etten pysty ees kuvaileen, se vaan sattuu nähä ne mun talon edessä kun lähen kentälle autolla. Mum hostit ja paul (vaihtari ranskasta, ja yks tärkeimmistä ystävistä vieläkin) tuli saattaa mut kentälle. Varmaan kaikki lupas aikasemmin että ei sitten itketä lähdön hetkellä, vaan hymyillään, mut ihan jokanen itki. Hostisä sano myöhemmin että sen sydän murtu kun se näki mun kävelevän turvatarkastukseen ja kun katoin vielä kerran taakseni. En voi käsittää vieläkään miten hyvä tuuri mulla kävi kun sain ton hostperheen, ne on mulle niin rakkaita. Samoin mun kavereitten kanssa, oon niin kiitollinen jokaisesta. 

Vaihtovuosi oli aikamoista ylä ja alamäkeä. Oli paljon hetkiä kahtena ekana kuukautena kun olin valmis luovuttamaan ja lähteen takas, mutta mun ystävät ja perhe jenkeissä ja suomessa kannusti mut pysymään. Loppujen lopuks ilman mun oman äidin sanoja ja kannustusta en ois vaikeimmista hetkistä varmaan jaksanut, mutta kuten hänkin silloin sanoi, niin olisin kadunnut sieltä lähtemistä kesken. Ja aina pahojen hetkien jälkeen tuli niitä hyviä, mitkä autto koti-ikävässä. 

Tuntuu että sanat ei riitä kertomaan miten kiitollinen oon joka hetkestä siellä, rakastan teitä siellä jenkkien päässä ihan älyttömästi. <3

                  

                               

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Downtown Houston















Niin se mun kone on tosiaan rikki, niin tein tän postauksen nyt myöhässä mun poikaystävän koneelta siltä vikalta päivältä texasissa, kun oltiin mun host perheen ja perheen kanssa houstonin keskustassa ja käytiin vikaa kertaa pyörähtään mun koululla. Laitan sit kohta paremmin kotiutumisesta postausta kun saan koneen ehjäks :)

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Suomessa

Oon nyt tosiaan suomessa ollu kolme viikkoo, mut mun kone on yhä hajalla, että laitan postausta tästä kotiutumisesta ja vikoista päivistä sieltä jenkeistä :)

maanantai 25. toukokuuta 2015

Farewell party




Missurin tunnen mun valokuvaustunnilta, ollaan oltu kavereita heti ekasta koulupäivästä lähtien. En voi tarpeeks kiittää kaikesta tuesta mitä se on antanu mulle tän vuoden aikana. <3

Miranda on Missurin paras kaveri, joten Missurin kautta tutustuin häneen.



Mia on mun digital arts tunnilla mun vieressä, joten siinä tutustuin heti ekasta koulupäivästä lähtien kanssa häneen. Mia on mun ainoo senior kaveri, joten ens viikon perjantaina nään sen valmistujaiset. <3


 Hannah on mun tennisjoukkueessa, se on ihaninta seuraa turnauksissa ja muutenkin, mä, Ruby ja se ollaan sellanen kolmenkopla haha. <3

Ruby on kans mun joukkueessa, ja sieltä tutustuttiin heti ekoissa treeneissä. Rubystä tuli mun eka hyvä kaveri täällä, entiiä miten oisin selvinny ilman sitä täällä. Ollaan ihan samanlaisia, en vois pyytää parempaa ystävää. <3

Mun ihana hostmom heitti mulle tällätteet pienet illanistujaiset mun parhaimpien kavereiden kanssa, oli ihana ilta ihanalla seuralla. Nää viis tyttöä on tehny mun vuodesta ihan uskomattoman täydellisen, en haluu ees miettiä enää elämää ilman heitä. Tiiän että te tytöt yritätte lukee mun blogia ja heittää nää tekstit google translateen hahah rakastan teitä, en vois pyytää parempia ystäviä. <3


lauantai 16. toukokuuta 2015

Tennis banquet








Tässä on mun päävalmentaja, Coach Heim. Se psyykkas meijän joukkuetta district championchip'ks syksystä lähtien. Kukaan ei uskonu että oltais päästy niin pitkälle tällä joukkueella. Kaikki se sen huutaminen, "Move your legs!!" "Racket up!!" "Your footwork is atrocious!!" "Quickstep!!!" oikeesti autto, uskokaa tai älkää. Se on erittäin vaativa valmentaja, ei kaikkien lempivalmentaja, mut sen takia päästiin näin pitkälle. Se antaa ihan kaikkensa tälle joukkueelle.


Coach Dave on freshmanien valmentaja, mut oli se joka vei meijät aina turnauksiin. Tää mies on koskettanut mua eniten, jos mietit mitä tahansa hyvää sanaa ihmisestä, niin se on sitä. Aina aamu kuudelta kun lähettiin turnauksiin, ja oltiin ihan väsyneinä puoliunessa, ilman meikkiä, hiukset siellä sun täällä, se tuli paikalle energisenä ja laitto mun päähän siitä hetkestä lähtien että tänään voitetaan. Se oli se isoin syy miks lähin ylipäätään kisaamaan, ja oisitte nähny sitä ilon määrää siinä kun voitin mun ekan mitalini täällä. Sillä on ihan älyttömän hauska huumorintaju, muitten koulujen tiimit katto varmaan meitä vähän ihmettelevästi aina kun coach heitti vitsejä meistä kokoajan. Se vei meijät aina syömään aamupalaa ja turnauksen jälkeen jonnekkin jätskille tai jotain muuta. Siis kun perheet jättää lapsensa koululle sen kanssa turnauksiin menemiseen, niin ne voi olla varmoja, että ne on äärimmäisen hyvissä käsissä. Coach Dave on sulle valmentaja, ystävä, isä. Kun voitat se huutaa niin et koko turnaus kuulee "FINLAAAND!!" ja kysyy multa aina ku nähään että "Hey Finland do you remember that moment when you won your first medal?", ja kun häviit se istuu sun vierelle penkille ja jakaa elämän viisauksia sen nuoruusajoista, ja kun joku painaa mieltä ennen ottelua, "If your mind is down, your shots go down. Put your problems behind you." En voi tarpeeks kiittää sitä tästä vuodesta.

Tähän joukkueeseen liittyminen oli paras päätös mun vaihtarivuoden aikana. Ette tiiäkkään paljon antaisin et saisin jatkaa tässä joukkueessa ens vuonna.